
SASA X FRIENDS X DJ RAREMARIA
Rohkea, aito ja karismaattinen Sasa on improvisoiva rap-artisti ja laulaja, jonka lavapresens ja energia ei jätä yleisöään kylmäksi. Rapin SM-kisoista (-23) pronssia ja Mansen Mestaruus (-26) kisoista kultaa napannut artisti on esiintynyt pienemmistä lavoista aina Maikkarin suoraan tv-lähetykseen asti. Keikoillaan hän improvisoi hetkessä syntyviä kappaleita yleisön antamista aiheista yhdistellen taidokkaasti freestyleräppiä ja -laulua. Hänen voimaannuttava musiikkinsa käsittelee pohjalta pintaan ja pimeydestä valoon kantavia teemoja, joiden avulla hän rohkaisee kuulijaansa matkaamaan kohti valoa vaikeimpinakin hetkinä.
Räpin ohella Sasa toimii sekä artistien Rohkeusvalmentajana että Suomen rakkaudellisimman rap battlen (Lovebattle) perustajana.
